Kunnallisvaalien ennakkoäänestys on alkanut. Muista äänestää!

31.3.2017 klo 10:00

Ammattiosaston jäsen, käytä äänestysoikeuttasi!

 

Porvaripuolueiden hallitukseen pääsyn jälkeinen aika ei ole ollut työväenliikkeelle helppoa. Vuoden aikana sorvattiin niin sanottua Kiky-sopimusta, jossa hallitus lupasi ensin työnantajille tukun heikennyksiä palkansaajien ehtoihin ja ihmetteli sitten kun työnantajaliitot eivät olleetkaan innostuneita neuvottelemaan oikeasti. Lopulta kuitenkin työnantajaliitotkin osallistuivat sopimukseen ja hallituksen uhkaillessa rangaista työväestöä pakkolaeilla saivat lähes kaikilla aloilla myös läpi työajanpidennykset, joista sitten sorvattiin alakohtaisesti erilaisia toinen toistaan kummallisempia sovelluksia. Metallissa Teknologiateollisuus osoitti taas oikean karvansa ja halukkuutensa oikeaan paikalliseen sopimiseen höykyttäessään jäsenyrityksiään, jotka olisivat halunneet sopia asian paikallisesti, mutta Teknologiateollisuuden mielestä väärin.

Patamusta porvarihallitus jatkoi vatulointiaan ja ne päätökset, joita hallitus sai aikaiseksi, toivat heikennyksiä mm. työttömyyspäivärahan kestoon ja työsopimuslakiin. Tämän hallituksen parhaiksi päätöksiksi ovatkin osoittautuneet päätökset perua omia päätöksiään.

 

Haluatko aikaansaada muutoksen?

 

Helpoin tapa on näyttää jo näissä kunnallisvaaleissa, että hallituspuolueet eivät nauti työläisten luottamusta. Eli antamalla äänesi oikeille työväen puolueille muutos käynnistyy nyt. Vasemmistopuolueet ovat osoittaneet eduskunnan oppositiossa, kuinka he haluavat puolustaa meitä, duunareita. Kunnanvaltuustoissa tehdään tärkeitä päätöksiä, jotka koskettavat jokaisen kuntalaisen elämää. Siksi on tärkeää, että päättämässä on sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat minkälaista työväen elämä ja arki on. SOTE on tulossa ja oikeistopuolueet vaativat yksityistämisen kasvattamista. Pidetään huoli, että kunnan järjestämä palvelutaso pysyy riittävän hyvänä, jotta yksityiset palveluntarjoajat eivät haali kaikkia palveluja itselleen tarkoituksena tehdä niillä vain bisnestä.

 

Ammattiosaston ehdokkaita:

 

Markku Laaki, metallimies, työsuojeluvaltuutettu, TKM TTT Finland (SDP) äänestysnumero 33

 

Aki Moisio, koneasentaja, ammattiosaston sihteeri, Geneset Powerplants (SDP) äänestysnumero 37